TOP 10 Graduvinkit

Toni Malminen, OTT (Helsinki), LL.M. (Yale), Counsel, jakoi Top 10 -vinkkinsä pro gradu -tutkielman kirjoittamiseen. Toni on valmistunut oikeustieteen maisteriksi, lisensiaatiksi ja tohtoriksi Helsingin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta, tehnyt LL.M. -tutkinnon Yale Law Schoolissa ja opiskellut lisäksi Tukholman ja Harvardin yliopistoissa. Hän on myös opettanut eri yliopistoissa Suomessa ja ulkomailla. Alla Tonin graduvinkit:

1. Kirjoita kuvitteelliselle lukijalle

Työsi kuvitteellisen lukijan tulisi olla työn ohjaaja / tarkastaja, ei asianajotoimiston asiakas, suuri yleisö, tiedeyhteisö abstraktissa merkityksessä tai valistunut kansalainen. Mikä voisi tehdä hyvän vaikutuksen kyseiseen lukijaan? Kuvitteellisen lukijan hahmottaminen helpottaa sen arvioimista, miten paljon voi olettaa lukijalta, millainen on hyvä tyyli, kannattaako pysyä lainopissa vai uppoutua myös oikeusteoriaan jne.

2. Panosta lähteissä sekä määrään että laatuun

Lähdeluettelo heijastelee oppineisuutta, vaikkei olisikaan itseisarvo. Mitä paremmin valitut lähteet ja mitä monipuolisemmin valittu lähdeaineisto, sitä parempi.

3. Kritisoi valikoivasti

Omaa itsenäistä ajattelua voi osoittaa muutenkin kuin kritisoimalla koko ajan aiempia kirjoittajia (tai tuomioistuimia tai muita viranomaisia). Tutkielmassa kannattaa myös kritisoida melko diplomaattisesti muita (=kokeneempia) tutkijoita. Tässä vaiheessa on turvallisempaa kirjoittaa siihen tyyliin kuin rakentaisi jotain omaa muiden rakentaman päälle kuin niin, että on eri mieltä käytännössä kaikkien kanssa. Kritiikki kannattaa myös yleensä keskittää tutkielman pääkysymykseen, jossa kirjoittajan oma panos on suurimmillaan ja jossa lukija odottaa lukevansa jotain uutta ja kirjoittajan omaa.

4. Pyri systematisoimaan

Lainopillisen tutkimuksen kaksi elementtiä ovat tulkinta ja systematisointi. Parhaimmat ja kestävimmät lainopilliset tutkimukset ovat niitä, joissa systematisoidaan ja kehitellään yleisiä oppeja. Nämä kestävät paremmin aikaa kuin puhdas ”lainselittäminen”, jonka käyttöarvo usein loppuu siinä vaiheessa, kun kyseinen laki kumotaan. Systematisoinnin ei tarvitse olla niin kunnianhimoinen kuin esimerkiksi uusi omistusoikeuden käsite, vaan gradussa se voi olla joidenkin ilmiöiden jaottelu (oikeuskäytännön valossa kielletyt ja sallitut kilpailukieltolausekkeet ja niiden tuntomerkit), käsitteelliset erottelut (jonkin oikeuden heikko ja vahva muoto tms.), joukko tyyppitapauksia tai vastaava. Tavoitteena tulisi siis olla jokin idea, joka säilyttää käyttökelpoisuutensa, vaikka lainsäädäntö muuttuisi.

5. Pyri etenemään yleisten oppien tasolle

Lainopillisessa tutkimuksessa kannattaa pyrkiä yleisten oppien (oikeudenalan käsitteet ja yleiset periaatteet) tasolle. Työnohjaaja tai -tarkastaja tuntee hyvin edustamansa oikeudenalan. Pro gradu -tutkielma on kuitenkin usein pistetutkimus jostain ajankohtaisesta ja aiemmin tutkimattomasta teemasta, jota työnohjaaja / -tarkastaja ei välttämättä tunne kovin yksityiskohtaisesti. Parhaimmillaan lainopillisessa opinnäytteessä kirjoittaja menee omassa tutkimusaiheessaan syvemmälle kuin kukaan aiemmin, mutta samalla kykenee osoittamaan, että aiheella on merkitystä laajemminkin. Tutkielmassa voidaan esimerkiksi argumentoida, että jokin oikeudenalan käsite ei sellaisenaan sovi kovin hyvin johonkin uuteen teknologiseen tai taloudelliseen viitekehykseen. Toinen hyvä lähtökohta on ottaa laintulkinnassa esitöiden ja oikeuskäytännön ohella huomioon oikeusperiaatteet ja punnita niitä eri tulkintatilanteissa. Käsitteet ja periaatteet ovat lainopillisen tutkimuksen ydintä ja kiinnostavat siksi varmasti työn lukijaa siitä riippumatta tunteeko hän tutkielmassa käsiteltyä erityiskysymystä.

6. Mihin verrata omaa tekstiä?

Gradussa ei kannata jäljitellä juridista muistiota, tuomiota tai viranomaispäätöstä. Opinnäytteessä on kyse oppineisuuden osoittamisesta, minkä takia mallia kannattaa ottaa pikemminkin väitöskirjasta. Ei kuitenkaan kannata pyrkiä alan huippututkimusten tasolle, koska se ei ole realistinen tavoite ja johtaa todennäköisesti kirjoituskammoon. Lähtökohdaksi kannattaa siksi ottaa samassa oppiaineessa parin vuoden sisällä tarkistettu gradu, josta oma ohjaaja on antanut laudaturin tai eximian. Tämä on kunnianhimoinen ja silti realistinen tavoitetaso, jonka voi vielä pyrkiä ylittämään ilman, että työn valmistuminen viivästyy.

7. Kannattaa panostaa erityisesti alkuun ja loppuun sekä työn päälukuun

Johdanto synnyttää lukijalle ensivaikutelman tekstin tasosta. Johtopäätösluku taas jää parhaiten mieleen ja osoittaa parhaimmillaan tutkimuksellista kypsyyttä eli kykyä pohtia oman tutkimusteeman laajempaa merkitystä tutkitulle tieteenalalle. Lopetuksen ei siis kannata olla pelkkä ”capsule summary” aiemmista luvuista, vaan sekä yhteenveto että katsaus tutkimusalan ajankohtaisiin teemoihin tai uusiin tutkimuksiin, joihin omasta tutkielmasta voisi jatkaa. Pääluku taas on tutkimuksen ydin, johon kannattaa koota pääargumentit ja jossa voi käydä syvällisimmät tieteelliset keskustelut.

8. Oppineisuuden osoittamisesta

Umberto Econ Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään on hauska ja opettavainen – osin itseironinenkin – kirja akateemisen opinnäytteen traditioista ja tyylilajeista. Sen otsikko tiivistää gradun perusidean: kyse on ennen kaikkea oppineisuuden osoittamisesta. Siksi alaviitteisiin kannattaa panostaa. Niissä voi käydä aiheeseen liittyviä, mutta ei täysin välttämättömiä keskusteluja (historiallisia katsauksia, oikeusvertailevia pohdintoja, selittää jotain tieteellis-teknis-taloudellista ilmiötä), joilla voi osoittaa laaja-alaista oppineisuutta.

9. Poikkitieteellinen elementti

Kannattaa pyrkiä kytkemään oma aihe johonkin toisella tieteenalalla (taloustieteessä, sosiologiassa, filosofiassa jne.) käytyyn keskusteluun, joka luontevasti liittyy teemaan. Yksityisyyden suojaa voi pohtia Michel Foucault’n mikrovallan ja repression teemojen kautta tai liberalistisen yhteiskuntafilosofian kautta tai teknologiakriittisesti. Tällaiset näkökulmat nostavat tutkielman muistion yläpuolelle ja ovat kiinnostavia muillekin kuin juuri niille, jotka ovat erikoistuneet saman oikeudellisen kysymyksen tutkimukseen.

10. Deskriptiivisestä lähestymistavasta kohti käsitteellisempää

Deskriptiivisen lähestymistavan sijasta kannattaa pyrkiä käsitteelliseen. Jos työssä käsitellään esimerkiksi KKO:n oikeuskäytäntöä jostain aiheesta, niitä ei kannata käsitellä kronologisesti. Parempi lähestymistapa on löytää oikeuskäytännöstä jokin (ainakin näennäinen) jännite tai ristiriita, esimerkiksi kaksi ristiriitaista linjausta, joihin eri tapaukset voi pyrkiä lokeroimaan. Tällainen lähestymistapa on lukijalle kiinnostavampi kuin esimerkiksi läpikäynti kronologisesti tapaus kerrallaan. Tämän jälkeen työssä voidaan pyrkiä joko osoittamaan, että oikeuskäytäntö on aidosti epäjohdonmukainen tai että on jokin erottava tekijä, joka selittää erilaiset lopputulokset. Sama jako deskriptiiviseen ja käsitteelliseen tulee vastaan, jos aiheena ovat tiettyä alaa koskevat EU-direktiivit tai perustuslakivaliokunnan lausunnot – ja oikeastaan kaikessa tieteellisessä kirjoittamisessa.

Käy lukemassa myös Thesis Traineedemme TOP 5 -vinkit!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *