Terveisiä Contact & Career -messuilta!

Jenni Ristiniemi HR-tiimistämme ja Outi Jousi IP & TMT -tiimistämme olivat keskiviikkona 24.1.2018 Turussa Contact & Career -messuilla puhumassa monialaisuudesta. Outi on urallaan yhdistänyt kiinnostuksensa juridiikkaan ja teknologiaan. Alla Outin ajatuksia monialaisuudesta.

 

Millaisia hyötyjä näet, että monialaisuudesta on?

Sekä työnhaussa että sitten myöhemmin ammatillisessa profiloitumisessa monialaisuudella voi erottua muista asiantuntijoista. Asiakastyössä suurimmat hyödyt liittyvät mielestäni siihen, että pystyy katsomaan asioita monesta näkökulmasta ja palvelemaan asiakasta paremmin, kun juristin antama neuvonanto on syvällisempää. Moneen hyvin erilaiseenkin kiinnostuksen kohteeseen voi yhdistää juridiikan. Monialaisuus on auttanut minua luomaan ihan oman näköisen urapolun ja tehnyt työstäni entistä hauskempaa.

 

Jos mietitään juridiikkaa ja teknologiaa niin molemmat alat kehittyvät jatkuvasti. Miten neuvoisit opiskelijaa pysymään mukana itseään kiinnostavien alojen kehityksessä?

Alojen kehitystä pitää seurata aktiivisesti. Itse esimerkiksi seuraan aktiivisesti sosiaalista mediaa ja osallistun keskusteluihin. Verkostoituminen on tänä päivänä erittäin tärkeää. Opiskelijoille muun muassa ainejärjestötoiminta, vapaaehtoistyö, harrastukset, mahdolliset kaksoistutkinnot, vaihto-opinnot, erilaiset oikeustapaus- ja gradukilpailut, oikeudenalayhdistykset, työharjoittelut ja niin edelleen ovat hyviä paikkoja verkostoitua, edistää uraa ja oppia lisää itseään kiinnostavista asioista. Mahdollisuuksia on monia ja aktiivisuus kannattaa.

 

Minkälaista osaamista uskot, että asiantuntijoilta vaaditaan tulevaisuudessa?

Näkisin, että on entistä tärkeämpää, että pystyy hahmottamaan suuria kokonaisuuksia ja asioiden välisiä suhteita. Asiat tulee myös pystyä esittämään yksinkertaisesti – esimerkiksi juristin työssä lyhyen muistion kirjoittaminen on vaikeampaa kuin pitkän. Asiakkaat monilla aloilla tarvitsevat yhä enemmän strategista neuvonantoa, koska kokonaisuuksista tulee yhä vaikeampia. Esimerkiksi juristi pystyy tuomaan asiakkaalle lisäarvoa parhaiten, mikäli hän ymmärtää asiakkaan liiketoimintaa ja eri lakien ja toimintojen risteyskohtia. Tässä monialaisuus on valttikortti.

 

Contact & Career –messulehdestä voit lukea lisää Outin ajatuksia monialaisuudesta sekä Jennin vinkit työnhakuun. Outin koko uratarinan löydät Careers-sivuiltamme.